4.2.2018

Minimatkaopas Gdańskiin | Mitä tehdä Gdańskissa?

Olin kolmen päivän reissulla Gdańskissa. Parissa päivässä ehtii vain pintaraapaisun, ja kaupunkiin jäi vielä paljon tutkittavaa. 

Gdańsk on miljoonakaupunki, johon kuuluu esikaupunkialueet Gdynia ja Sopot.  Jälkimmäisistä käytetään myös nimitystä "kolmoiskaupunki". Minä ehdin viettää aikaa vain vanhan kaupungin alueella, jossa on jo itsessään vaikka mitä.

Tässä postauksessa jaan neljä vinkkiä Gdańskiin matkustavalle!



1) LEIPOMOT
Leipomoita on paljon, ja tarjolla on suolaista ja makeaa. Erityisesti suolaiset naksut ovat herkullisia, mukavan kuohkeita ja pehmeitä. Leipomoissa käy paljon paikallisia ja kadulla napostellaan vehnästä suoraan paperipussista.

2) EDULLISTA KOSMETIIKKAA
Gdańskissa on useita kosmetiikkamyymälöitä. Kannattaa tsekata päärautatieaseman kaupat. Hinnat ovat edullisia, esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa on myynnissä 2-8 eurolla per puteli.

Näyttäisi siltä, että puolalainen nainen huoltaa kauneuttaan hartaasti, mutta arvostaa ehostamisessa luonnollisuutta. Tästä todisteena näin mummon rollaattoreineen hypelöimässä huulipunia meikkihyllyllä.

3) AAMUPALAN NATUSTAJAT
Aamiaista syödään puoleen päivään asti. Ravintoloilla on omat aamiasmenunsa, eikä kaikkialta edes saa lounasta ennen kahtatoista. Aamiaiseksi on tarjolla munakasta, tuorepuristettua mehua, voileipää, kahvia teetä tai smoothieta. Aamiainen maksaa paikasta riippuen 2-8 euroa.

4) RAVINTOLAVINKIT
Ravintola Kosissa söin uskomattoman hyvää pitsaa. Tämän ravintolan pitsoissa tiivistyy puolalainen leipomo-osaaminen. Pohja oli pehmeä, mehevä olematta kuitenkaan pannupitsamainen taikka kuiva. Isolle 50 cm pitsalle ja kahdelle juomalle hintaa tuli 11 euroa. (Siis kahden ihmisen ruoka yhteensä 11 euroa, huraa!!)  Kos sijaitsee osoitteessa Piwna 6/10.

Toinen suositus hipsterihenkiselle Lawenowa-pubille, jossa oli valtava valikoima puolalaista olutta sekä pelkästään paikallisia tyyppejä. Pub Lawendowa sijaitsee osoitteessa: Lawenowa 8.

Tänne matkustan uudestaan.

Jäikö jotain oleellista mainitsematta? Vinkkaa kommenttikentässä! 

Terveisin: Ruut

2 kommenttia:

  1. Gdansk on ollut mielessä pitkään, kun sinne on niin helppo päästä. Mutta vielä ei olla saatu matkaa toteutettua. Ehkä joskus kahdenhengen reissuna, kun pikkukakkonen on isompi. Kivoja vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Karkkis. :) Mullakin oli pitkään mielessä ja kesti kauan että sain matkaseuraa sopivalle aikavälille. Sinne on kyllä älyttömän helppo ja halpa mennä, iso peukku varsinkin turkulaisille!

      -Ruut

      Poista

Tässä käpäläni. Tartu siihen!